Rovio Entertaiment

Yksi suomalaisista menestystarinoista on Rovio Entertainment – tai tutummin pelkkä Rovio. Alunperin yhtiö perustettiin vuonna 2003 nimellä Relude, vuonna 2005 nimi muutettiin Rovio Mobileksi ja vuonna 2011 nimi muutettiin Rovio Etertaimentiksi. Yhtiön tunnetuin peli Angry Birds, joka on tehty älypuhelimille ja tietokoneille.

angry birds

Vuonna 2009 Rovio päätti keskittyä iPhone -pelien tekemiseen. Alkuvuoteen mennessä kaksitoistahenkinen pelitalo oli tehnyt yhteensä 51 mobiilipeliä, joista suurin osa oli javapelejä. Koska App Stroressa oli niin paljon sovelluksia, Rovio tarvitsi erottuakseen erityisen hyvän pelin. Jaakko Iisalo alkoi konseptoida peliä, ja keväällä 2009 hänellä oli kymmenen erilaista ideaa esiteltäväksi. Hänen hahmoideansa pyöreistä linnuista valittiin jatkokehitykseen ja joulukuussa 2009 Angry Birds laitettiin App Storeen, ja viiden kuukauden päästä se oli palvelun ladatuin sovellus Yhdysvalloissa. Peli pysyi melkein kaksi vuotta listan kärjessä tai sen tuntumassa, ollen vielä vuoden päästä julkaisustaan listan ykkönen. Lyhyessä ajassa sadat miljoonat ihmiset olivat ladanneet pelin.

Vuoden 2012 aikana App Storen kolmen kärki oli pitkään Rovion ja Supercellin hallussa: Angry Birds -pelien suosio alkoi kuitenkin osoittaa hiipumisen merkkejä. Vuonna 2012 kuitenkin julkaistu pelisarjan viiden osa Angry Birds Star Wars nousi vielä listaykköseksi, mutta sen jälkeen julkaistut sarjan pelit eivät päässeet listan kärkeen.